Pirkanmaalainen pariskunta on kyllästynyt opiskelijoiden c-luokan kansalaisuuteen ja jatkuvaan dissaamiseen. Blogia kirjoittaa opiskeleva nainen, myötätunnosta mukana pariskunnan työssäkäyvä miesosapuoli. Meillä on ollut aina onni siinä, että toinen on ollut töissä, kun toinen on opiskellut. Monella näin ei ole. Opiskelijat, tulevaisuuden toivot ja veronmaksajat, joutuvat ottamaan lainaa ja käymään töissä elääkseen. Tavoiteaikoja luodaan valmistumiselle, mutta ei mitään mahdollisuuksia toteuttaa näitä. Työssäkäynti rasittaa ihmistä,  jos samalla pitäisi opiskella. Se myös heikentää opintosuorituksia. Tietysti jollain aloilla on opintoja kurssi viikossa. Omalla alallani opiskelu on kuitenkin täyspäiväistä, usein myös –iltaista työtä. Nälkä ei paranna opiskelumotivaatiota – vai parantaako?

Monilla on se tilanne, että sossuilu kannattaa enemmän kuin opiskelu – vaikka useat tutkimukset todistavat, että opiskelu ehkäisee tehokkaasti syrjäytymistä. Opintorahaa ei ole sidottu indeksiin, opintorahan edellinen nosto oli naurettavan pieni. Voihan köyhyyden ylistys. Eläkeläisillä menee ehkä surkeasti, mutta ei opiskelijoillakaan kovin kivaa ole.

 

Meidän leikin säännöt:

- ruokaostokset 1€/hlö/pv, kuukauden budjetti siis 60€. Sen saa käyttää vaikka kerralla, jos haluaa nälkiintyä loppukuukauden. Tulevaisuudelta voi lainata, rahaa voi säästää.

- kaapeissa ihmisillä on yleensä jotain ruokaa. Kaappien ruuat saa siis syödä ja näin ollen säästää roposia tulevaisuuteen.

- vessapapereista tai hammastahnasta en aio säästää, vaikka moni varmaan niin tekisikin – budjetti keskittyy siis ruokaostoksiin

- kouluruokailu on hieno opiskelijaetu, sen syöminen ei vähennä perusbudjettia. Tosin olen harjoittelussa suurimman osan toukokuusta, että se siitä ilosta. Pariskunnan toisen osapuolen työpaikkaruokailu vastatkoon kouluruokailuajatusta.

- ehdotuksia, reseptejä, vinkkejä – niitä kaikkia otetaan mielellään vastaan. Kuitenkin säännöt päätän minä ja omatunnossani kärsin, jos niistä luistan.

 

Blogin ulkoasu on hetken ruma, kunnes keksin, miten saan nätit bloggerin pohjat toimimaan Vuodatuksessa.